I
Hehkuvassa katseessasi
tulevaisuuteni kasvoi eteenpäin.
Nouseva alastomuutesi oli utua,
harvinaista ja haurasta.
Minne ajaudun laivana,
muistojen kauneus haaksirikkovat tunteet.
II
On kesä jossain,
ympärillämme ystäviä, musiikkia ja ruokaa.
Ilta soljuu kuin lämmin tunne,
katselen sinua herraseurueen viskiringistä.
Laskevan auringon värit valtaavat sivuprofiilisi,
ajatukseni kompuroivat kuulumattomiin.
On aivan sama missä olemme,
meistä on tullut erottomattomat.
III
Satunnainen yö sanoi;
Meissä ei asu rakkaus.
Sinun olevan,
rannalleni eksynyt ajopuu.
Lupasi voivani väittää sille vastaan tai kuolla.
IV
Tuhansia kysymyksiä ja enemmän -
Keitä me olemme?
Ei vastaa taivas,
ei tuuli, eikä aurinko.
Eivät itsekkyyttään,
vaan suojellakseen raskassieluisia.
Miten he mahtuvat,
toistensa maailmoihin.
Miten he kirjoittavat,
itsensä auki toistensa edessä.
V
Rakas kuolema.
Koko ajan olen menossa
ohitse, alitse, ylitse tai lävitse,
kulkiessani sanoissani pysähtymättä
häntä kohden.
Sinua pelkäämättä.
VI
Huonekorkeus kadotti katon,
palaa tuoden mukanaan valon
nukkuville kasvonpiirteillesi.
Ulkona pakonsaneleva maisema
työntää sanansa parvekkeelle;
Satama on tarkoitus,
aava houkuttelee esteellisellä vapaudellaan,
majakassa asuu tunnustus.
Aurinko, taivaan ankkuri,
putoaa läpi syvyyksien,
pinnalla odottavaan pimeyteen.
2014 ©
Hehkuvassa katseessasi
tulevaisuuteni kasvoi eteenpäin.
Nouseva alastomuutesi oli utua,
harvinaista ja haurasta.
Minne ajaudun laivana,
muistojen kauneus haaksirikkovat tunteet.
II
On kesä jossain,
ympärillämme ystäviä, musiikkia ja ruokaa.
Ilta soljuu kuin lämmin tunne,
katselen sinua herraseurueen viskiringistä.
Laskevan auringon värit valtaavat sivuprofiilisi,
ajatukseni kompuroivat kuulumattomiin.
On aivan sama missä olemme,
meistä on tullut erottomattomat.
III
Satunnainen yö sanoi;
Meissä ei asu rakkaus.
Sinun olevan,
rannalleni eksynyt ajopuu.
Lupasi voivani väittää sille vastaan tai kuolla.
IV
Tuhansia kysymyksiä ja enemmän -
Keitä me olemme?
Ei vastaa taivas,
ei tuuli, eikä aurinko.
Eivät itsekkyyttään,
vaan suojellakseen raskassieluisia.
Miten he mahtuvat,
toistensa maailmoihin.
Miten he kirjoittavat,
itsensä auki toistensa edessä.
V
Rakas kuolema.
Koko ajan olen menossa
ohitse, alitse, ylitse tai lävitse,
kulkiessani sanoissani pysähtymättä
häntä kohden.
Sinua pelkäämättä.
VI
Huonekorkeus kadotti katon,
palaa tuoden mukanaan valon
nukkuville kasvonpiirteillesi.
Ulkona pakonsaneleva maisema
työntää sanansa parvekkeelle;
Satama on tarkoitus,
aava houkuttelee esteellisellä vapaudellaan,
majakassa asuu tunnustus.
Aurinko, taivaan ankkuri,
putoaa läpi syvyyksien,
pinnalla odottavaan pimeyteen.
2014 ©
Selite:
Hiukan vanhempia taas.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit