Tuhkasta

Runoilija Lumie

Maailman saranat palavat
metallin puna värisee valottomuudessa
aika maalaa meidät symboleihinsa
joiden salausta sukupolvet selvittävät jälkeemme

Kun avaa oven pimeään
kuka astuu kynnykselle
millaiseen hahmoon päivä on pukeutunut
jäävätkö sen askelmerkit
polttomerkeiksi maahan
minne niissä astelemalla pääsee

rotkon reunalle 
kumpupilvelle
​suoraan tornadon silmukkaan, miten vaan
nimeämätön kutsuu nimeäni

 
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

kiehtovaa miettiä, mistä ajatuksesta runoilija alkaa teostaan luomaan. se on osa tekstien rikkautta itselleni. kuka uskaltaa astua pimeään tietämättä mitään, mahtavasti luotu ajatelma. tuo loppu, itselleni tulee aavistuksia syntymättömästä tai menetetystä. tällaista täältä aamutuimaan
Tuhkasta yleensä noustaan, entistä parempana <3 
 

Käyttäjän kaikki runot