Kahdeksantoista

Nämä jalanjäljet, joita seuraan,
ovat omiani vuosien takaa.
Kaikki mikä on muuttunut,
on jalkani koko ja askelmieni vakaus.

Kahdeksannestatoista ne horjuvat, lopulta päättyvät.
Sama vihlova kipu iskee lujaa,
ja huomaan vuotavani kädestäni verta.
Maahan on muodostunut kuivuneesta verestä sydän,
niin ainakin mieleni luuli kunnes se oli poissa silmistäni.

Tummanpunaiset jäljet jatkuivat polkuna eteenpäin.
Pahin on ohitse ja hymyilen,
hän odottaa minua lopussa syli avoinna.

Vaikka kuljen samat jäljet uudelleen,
helpottaa matkaani ajatukset sinusta,
ja että sinä olet siellä minua varten
ja hoidat minut jälleen ehjäksi.