Elämä on musta samettikangas
jonka lohduttomassa sylissä
elän päiväni, kun kuollut rakkaus
laulaa hiljaa aikaansa pois
Minun nimeni on miinusnapa
sinun miinuksellesi,
magneettinen hylkivä välimatka
jota ei koskaan voi poistaa
Ja ne hehkuvat varjot sydämessäni
saavat minut itkemään
yön viimeiset tunnit ja sinä
maailma tiukentaa otettaan
kun kuiskaan älä mee
ja sä meet
ja sä meet
ja sä meet silti
kävelet pois,
kuristusote sydämelleni
auttakaa minua tai
varisen maahan ja katoan
Selite:
löysin tiedostoista muutama kuukausi sitten kirjoitetun runon. äh. alan menettää otetta.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
:o olipa pikkasen hiano runo!
Oi vau, jos sinä olet menettämässä otettasi, niin en ymmärrä kyllä enää mistään mitään. Tämä menisi suosikkeihin, mutta kun olen päätynyt siihen, etten kuitenkaan ikinä lue niitä sieltä uudestaan, niin turhahan sinne runoja on lisätäkään.
Vaikuttavaa, pakko sanoa.
(enpä ole ikinä osannut rakentavaa kommentointia, pyydän anteeksi)