kovia kivipuutarhoja

Runoilija miesvaalea

Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> miesvaalea kuva
mies
Julkaistu:
527
Liittynyt: 17.1.2018
Viimeksi paikalla: 20.1.2026 17:19

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

kelle kuullunkaan kun olen hiljaa 





 
 
palaavat ajatukset luokse aina karaistutummin
en enää tapaa en koskaan en
en otettasi saa en
 
basson tummat synkeys sävelet
karisutellevat kasvoista kasvojen
ilmeet kiville
 
katoavissa kaduissa
maailmanlapsien merissä
 
en todella hyvä olla saa en
 
syksyäkin vielä
itkinkin
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Myllerrystä aistittavissa herkän vaalean mielessä. Vahvoja sanarivejä pohdittavaksi.
Koskettava, sykähdyttävä teos.
Kuljeskelin riviltä riville uudestaan. Jotain hienoa, tummaa ja suloista tässä on. <3
Kivipuutarhassa kukkii outoja liljoja, lienevätkö kivestä nekin?
Syksyn synkemmälle puolelle kuljettaa vivahteikas runosi. 
niin

on haikeaa kun kesä loppuu

runossasi murhe läsnä

itkinkin
Alkuun lukijan mieli kangerteli "karaistutummin"-sanasta, piti tavata muutamaan kertaan, että ajatus lähti lennokkaammalle lukureitille. Tummahko runo, joka syksynlapseen uppoaa.

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot