Aallot lainehtivat rantaa vasten ja ilma oli kolea
Syyssää,
ajattelin mielessäni
Tuuli huojutti puunrunkoja,
liehutteli housujeni lahkeita kävellessäni aution,
kivisen rannan läpi
Tai ei ranta täysin autio ollut
Sinut minä erotin jo kaukaa,
niin kaukaa, että matka luoksesi taittui lähes tuskallisen hitaasti
Se laittoi ajatukseni juoksemaan kilpaa keskenään
Vielä ehtisi kääntyä takaisin..
vielä ehtisi..
vielä..
..kunnes lopulta
ei enää ehtinytkään
Ja siinä sinä olit
lähellä
Niin kauniina,
että kaikki muu jäi siltä seisomalta kauneutesi varjoon
Maailma pysähtyi hetkeksi
Viisarikaan ei kellossa värähtänyt
Tuulinen ranta lakkasi olemasta,
katosi jonnekin kauas tuntemattomaan
Ainoastaan sydän hakkasi levottomana rinnassa
Se yritti juosta karkuun,
kovasti yrittikin
"Ole ihan hiljaa nyt,
etten vain lähde takaisin" ..yritin sopertaa
Saatoit olla aloittamassa jotakin
vastalauseena pyynnölleni
en juurikaan muista mitä, sillä siinä hetkessä jo suutelin sinua
sinä suutelit takaisin
ja sanattomana, lämpimän halauksen havahduttamana
saatoin jälleen hengittää
yksi tulevaisuus oli juuri saanut alkunsa
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
