Astuessaan ulos koneesta
Aisti mies ilmassa uudenlaista
Outoa raikkautta.
Tunsi suorastaan
Kuinka eivät keuhkojen rakkuloita
Raapineet ruvelle tunturien tuulet,
Kuinka tuhannesti kaupunkia armollisempaa oli jo pelkkä ilma.
Tunsi
Kuinka enemmin työntivät
Puhurit eteenpäin
Kuin vetivät taa,
Antoivat kuin ottivat.
Hartiat laskivat kymmenen senttiä,
Mieli nousi heti metrin.
Aikakin oli erilaista,
Hiljaista ja hitaampaa.
Miten sen nyt sanoisi...
Kiireetöntä, jotenkin harrasta
Ja rauhallista.
Ei venyvää pakkopuuroa,
Jopa pyhää.
Ihmetellessä aseman teennäisyyttä ja tyhjyyttä kului tovi,
Turhuus huusi nurkissa neonvaloin valehdelluin taivaantulin.
Vielä kapsäkit matkaan ja
Viimein aukesi ulos terminaalista ovi.
Askeleella
Jotenkin tuntui kuin olisi tullut kotiin.
Korkea taivas, tyhjä maa.
Kontrasti.
Tahoilleen suunnitta pyrähtelevät tahdistetut kiireiset
Ihmisparvet, Kuin naakat uuden roskakuorman saapuessa kaatopaikalle.
Purkautuivat ja pakkautuivat
Suunniteltuihin kuljetuskoteloihinsa
Toteuttamaan muiden visioita
Hauskasta lomasta.
Miehen kiireet,
Ja roskat,
Visiotkin,
Ne olivat jääneet jälkeen jo
Nousukiidon aikana.
Käsimatkatavaroissa
Tyhjä mieli ja avoin utelijaisuus.
Vihreän ja kirkkaan luonnon veto.
Lähes ajamaton auto odottaa
Ruudussa.
Jossain tuolla vaarojen ja lakien takana
Odotti mökki tunturin kyljessä.
Kilometreittäin koettavaa, nähtävää,
Kuultavaa, maisteltavaa.
Elämyksiä isolla Eellä.
Kauan kaivattu, odotettu, ansaittu.
Tukikohta seikkailuille,
Väsyneiden jalkojen ja
Virkistyneiden mielten hoitokoti.
Levon ja hiljaisuuden tyyssija,
Lämmön lähde,
Lemmenpesä.
~
Viikkoa myöhemmin
Tiesi mies varmaksi paluunsa.
Ei ehkä kotiinsa kaupunkiin,
Mutta tänne kyllä.
Varmaksi tiesi.
Iski lapin lumo.
Eikä hellitä ...
Eikä vieläkään.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Upea kuvaus, kiitos! Runossasi ihmisyyden äärellä, kun kaikki turha on niin liikaa. ♡