Olen puu,
juureni mullassa,
latvani pilvissä,
kasvan.
Vuosi vuodelta oksani haarautuvat,
joinakin vuosina juureni eivät saa tarpeeksi vettä ja ravintoa,
seuraamuksena kitukasvuisia oksia
Kesän alussa vaaleat kukkaseni loistavat herkkää kauneuttaan,
vain muutaman hetken, kunnes terälehteni putoilevat,
ne pääsevät kovan tuulen matkaan,
katson niiden lähtöä lumoutuneena
Tunnen kuinka mahla virtaa suonissani ja tihkuu kuoreni lävitse,
valuen runkoani pitkin maahan,
kellään ei ole aikaa tai valmiuksia kerätä mahlaani talteen
Toisinaan tuntuu että vihreät lehteni kuihtuvat,
ennen kuin ehtivät syksyn väreihin,
joskus luulen runkoni lahoavan
tai myrskytuulen repivän juureni irti maasta
Nukun talven horroksessa,
herään kevään lämmittäviin auringon säteisiin
kohta mahlani virtaa taas
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Aika mielenkiintoinen vertauskuva...
Jännä miettiä mitä nuo kaikki vertaukset tarkoittavat. :)
Ajaton kirkkaus ympäröi meitä
'Kesässähän' me elämme, talvet, syksyt ovat uupumisen, kitukasvun aikaa. Kesällä lepää sydän, sielu, mahlaa ei tarvitse kerätä, sitä riittää askeliin.
Puuvertauksessasi vahvoja kuvia...
Kaunis ja syvät vertauskuvat tässä runossa. Valoista syntymäpäivääsi.