Nimetön

Pelkoni syvyys vertaa jo meren kraatereita.
Sanotaan ettei rakkaudessa ole pelkoa.
Kuitenkin sen keskellä elän,
sen paineessa hengittää yritän.

Sen keskellä etsin rauhan satamaa.
On kai purteni liian pieni.
En näe valoa pimeydessä,
en pelastavaa majakkaa.

Puristaa rintaani ikävä,
mutta en vain tiedä mikä.
Ikävöin ja itken.
Vuodatan jälleen kyyneleen.

Menneisyydelle kun olin vahva.
Oman elämäni herra.
Ennen kun sen valtasi tuska, pelko, pimeys.
On vain jäljellä aaltojen tummuus.