tää kuva on kaunein kaikista
se on kuva sinusta ja minusta
me seistään kuilun partaalla
meillä yhteinen menneisyys takana
mutta kun sä päästät irti
me lähdetään menemään
mutta ei samaa reittiä
mä tähän jään
sä jatkat matkaa tyhjyyteen
mä jään usvaan sumuiseen
mä vielä enemmän reunalle meen
ja kiroon miten kaikki on takanapäin
mä niihin muistoihinko rypemään jäin?
saanko mitään enää takaisin?
sut?
mut?
kuitenkin
toivon että me tavataan
ne samat muistot muistellaan
ja sä sanot
"mä haluun ne ajat takaisin"
mut mä tiedän kuitenkin
ei oo enää mitään mitä tavoittaa
on muistot pelkkää muistoo vaan
ne muuttuu ajan kuluessa
sä et usko
mä puhun totuutta
sä otat mua kiinni kädestä
ja huudat
"lupaa ettet ikinä irti päästä"
mä suutelen sua otsalle
ja alan tippua sen kuilun pohjalle
mua oottaa vaan aikusuus
mä huudan
siinä se oli
meidän nuoruus
sä huudat mulle jotakin
en saa koskaan tietää
mitä sanoitkin
niin muistelen meitä lämmöllä
sua
mua
aina yhdessä
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
koskettavaa, kaunis runo !
Oi, samaistuin tähän kaihoon ja kipuun, nuoruus on katkeransuloinen.