Ihme

Mummoni pyöräytti sata vuotta sitten heinäkorjuun lomassa tytön navettaan, tuoreille heinille.
Siitä sitten kietaisi lapsen huiviinsa ja meni auttamaan miestään pellolle.
Haravoi vähäiset heinän rippeet tarkasti talteen.
Tuvalla sitten valmisti illallisen katraalleen,
ohrajauhoista ja leivän kannikoista,
siunaten Luojansa runsaat antimet siltä päivältä.

Äitini odotteli rauhattomana tehtaalta yövuorosta palaavaa isääni.
Tuurin päätteeksi seitsemän tienoissa kävelivät läheiseen sairaalaan.
Minä parkaisin ensiparkaisuni kymmenen aikaan.
Ei siellä sairaalassa äitiä pitkään pidetty,
paikat oli haavoittuneille sotilaille varattuja.
Isä meni taas illalla yövuoroon ja isosiskolle piti likoittelija saada kiireesti kotiin.

Miestäni pidin pinteessä parhaimpaan metsästysaikaan,
seitsemänkymmentäluvun taitteessa.
Ei saanut rauhassa jäniksiä jahdata,
kun tytär koputteli vaimon vatsaa kuukauden verran,
ennen kuin teki lopullisen päätöksen syntyä.
Sinä päivänä puuhailin askareitani lapsen merkkejä kuunnellen.
Viimein miehen työpäivän päätteeksi uskalsin ehdottaa yhteistä käyntiä naistenklinikalla.
Matkalla manailin, josko tämäkin on nyt vain väärä hälytys.
Syntyipä tyttö kuitenkin parin tunnin kuluttua ja rääkäisi pahemman kerran,
musta tukka pystyssä, kun veti elämän fiilistä keuhkoihinsa.

Tyttäreni muutti perheensä kanssa toiselta puolen Suomea ajaen itse autoa,
tuskin mahtui ratin taa, kun vauvan viimeiset päivät äidin kohdun turvassa olivat käsillä.
Muutto oli vielä kesken ja siinä supistusten lomassa neljännen lapsen tuleva äiti,
antoi omalleen ohjeita miten pärjäillä kolmen vanhemman kanssa.
Lähtivät sitten sairaalaan viiden maissa,
isä vielä viimeisiä neuvotteluja kännykällään kävi.
Äiti siinä jo sanoi napakasti, että synnyttämään tässä lähdetään, eikä bisneksen tekoon.
Kolmen tunnin kuluttua kolmas tyttö jo parkaisi pontevasti,
haukkasi ahnaasti happea keuhkonsa täyteen ja astui omalle elonpolulleen.
Parin tunnin kuluttua mummo jo ihaili pikkuisen kuvaa ja raikuvaa itkua kännykästään
ja sisarukset lähettivät paluuviestinä kuorossa onnitteluja uudelle siskolleen.

Niin se maailma pyörii ja aikataulut vain tiukkenee. Nyt isä jatkaa kännykällään heinäntekoa ja äiti saa levätä pari päivää sairaalassa vauvansa kera. Siihen se lepo sitten loppuukin, konsa kotiin ennättää uusi lapsi huvinkulmassa rinnoilla ja isommat hameen helmoissa.
Jokainen syntyvä lapsi on edelleen kuitenkin suuri lahja ja ihme, josta kiitoksen Luojalleen lähettää niin äiti kuin isoäitikin.