Maassa mistä minä olen tullut
matkalla, pelkääjän paikalta kerran
katsahdin ulos, tien viereen
siinä talo autio
talossa huone tyhjä
keskellä yksinäinen tuoli
Talviauringon säteet
heijastuvat huoneen hitaista
leijuvista tomuhiukkasista
aika viettää alaspäin tietä
miettien minä vietän aikaa;
Mitä kätkee sisäänsä tuolin pinta
sileäksi istuttu kulunut puu
moniko vieressä sen puhunut on suu
niin minä kuljen vierestä ohi
näkymä talosta, tuolista mielessäni
Ja minä katson, ajattelen vierestä:
kaiken nähneenäkään ei se tuoli
mitään rakkaudesta tai elosta tiedä
niinpä se tietää niistä
minua äärettömän paljon enemmän
Vaikkei puhu niistä jotka elivät,
puhuivat vieressä, ei se puhu asiasta
ei liioin asian vierestä
niinpä se puhuu
minua äärettömän paljon enemmän
Näitä ajattelen minä matkallani
maahan miksi olen tuleva
mietin vain: mitä tapahtuu
kun kerran nousen pelkääjän paikalta
ja tomu laskeutuu.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Jaaha! Nyt aletaan päästä asiaan. Mukavia elementtejä runossasi.
mielenkiintoinen,hyvä runo, pidin
Tästä pidin! Hieno
Sivut