tämäkö on minun elämääni, ei, tätä ei voi mitenkään kutsua elämäksi, ei edes elämän irvikuvaksi sillä tuskaa tämä on, tuskaa jota kukaan ei pysty käsittämään eikä saakaan käsittää, sillä tämä on minun tuskaani, minun eikä kenenkään muun, itseni takia minä valvon yöt ja mietin miksi juuri minä, miksi edellytykset valoisaan tulevaisuuteen ei välttämättä tarkoita valoisaa tulevaisuutta, mutta edellytys, se on melkein kuin lupaus, lupaus että näin käy koska niin voi käydä, eikä valoisa tulevaisuus ole aina kuitenkaan paras vaihtoehto, eihän sitä itse käsitä, minäkin käsitin oman elämäni tuskaisuuden vasta muiden tuskaisista katseista, katseista jotka ihmettelevät, hämmästelevät, miltei kammoksuvat sitä, miten voin kestää tälläistä tuskaa itkemättä, masentumatta, murtumatta, minä kestän, koska olen turtunut, niin, turtunut, en tiedä paremmasta vaikka sitä usein toivonkin yön viimeisinä hämärinä tunteina yksin istuen,
ja miettien kuka pitää kädestäni kiinni, kun olen vanhentunut, rypistynyt ja muodottomaksi valahtanut raskausarpinen eläkeläinen, joka on harmaan permanentin kanssa aivan samanlainen kuin kaikki muut eläkeläiset, äidit ja isoäidit, joskus jopa isoisoäidit, harmaat permanentit pään päällä keikkuen he kaikki kulkemassa kohti kuolemaa kituuttaen limpun ja torilta ostetun kalan sekä teenlitkun kanssa, teen jota aamulla juovat lääkkeiden ja vitamiinien, omegakolmekapselien seuraksi, joka aamu he nielevät lääkkeitä ja haikailevat aikaa, jolloin kaupassa myytiin sitä mainiota ainetta joka puhdisti kaiken lattioista ikkunoihin niin mahdottoman hyvin, ja katselevat sumeiden moniteholinssiensä läpi kaupan tarjouksia ja ostavat sämpylöitä, joista eivät pidä, ostavat vain koska halvalla saavat, ja syödä mössöttävät sitä aamuisin pahantuulisina,
ja joka aamu minäkin syön niitä iänikuisia fitnessmuroja jotka maistuvat pahvilta ja tarttuvat kiinni kitalakeen, syön jotta pysyisin hoikkana ja saisin joskus miehen jonka kanssa saisin lapsia jotka kasvattaisin syömään fitnessmuroja ja pohtimaan elämää, omaa elämäänsä ja sen tuskaa, unohtamatta kuitenkin muistuttaa että he, lapset ovat tulevaisuus, tulevaisuus joka ei välttämättä ole valoisa, mutta tulevaisuus kuitenkin, ja että heidänkin pitäisi opettaa omille lapsilleen elämän perusarvot, että uskoo johonkin, edes itseensä ja muistaa elää okalinnun hiljaista elämää,
okalinnun, tuon mahtavan legendaarisen lintulajin, joka ensi hetkestään pesästälähdön jälkeen etsii okaista puuta, johon lävistää itsensä saadakseen laulaa elämänsä ensimmäisen ja viimeisen laulun, niin mahtavan kuin suinkin pystyy, ja se herättää ajatuksen siitä, onko elämän tarkoitus tosiaan tuollainen, jonkun vanhan viisaan sanoja lainaten "kärsi, kärsi, kirkkaimman kruunun saat", ja siitä, että olisiko elämän tarkoitus oikeasti itsensä tappaminen, elämänsä päättäminen mahtavaan joutsenlauluun, ja siitä, olisiko okalinnun elämä erilaista, jos ne myös pesisivät okaisiin puihin, jotta voisivat heti päättää elämänsä, ei, eivät ne päättäisi, sillä kuolemista pitää kypsytellä, sulkea rasiaan jonka kantta raottaa silloin tällöin muistaakseen mitä ovat tekemässä, "what do you live for", ja miksi päämäärään täytyy päästä, ei kohtalo voi olla sidottu tuohon yhteen pieneen hetkeen, eivät kaikki lahjat voi valua niin nopeasti hukkaan, miksi elämä annettiin, jos päämääränä on kuitenkin kuolema, kuolla ehkä yksin autiossa paikassa, kuolla laivaan merellä, kuolla nuorena sairauteen tai onnettomuuteen, kuolla vanhana rauhassa nukkuessaan, kuolla, miksi ylipäätään pitäisi kuolla,
toisaalta, olisi hirveää vain istua täällä ja katsella miten asiat muuttuvat jatkuvasti kaiken säilyessä silti ennallaan, miten rakennukset tuhottaisiin ja tilalle rakennettaisiin uusia, kuin entisen kopioita, kuin peilikuvaa, ja kuitenkin tarinat sisällä ovat niin erilaiset, että vaikka maailma muuttuisi jatkuvasti, olisi sillä kuitenkin aina omat peruspilarinsa, jotka pysyisivät kaikessa mukana, hiljaa, huomaamatta ne siirtyisivät toiseen paikkaan, vaihtaisivat muotoa, esiintymistapaa, nekin muuttuisivat, mutta kuitenkin pysyisivät...
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
