Nikke von Nakkerton

Syvällä Kempeleen metsien uumenissa, piilossa ihmisten uteliailta katseilta, elää pieni Menninkäisten yhteisö. Se on paikka, jossa sydämet ovat avoinna ja jossa ystävyys ja rakkaus kulkevat käsi kädessä arjen jokaisessa hetkessä. Menninkäisten metsässä Ystävänpäivä ei ole vain kalenterimerkintä – se on juhla, joka eletään oikeasti. 

Kun talven kylmyys alkoi hellittää ja kevättalven valo pilkisti puiden lomasta, Menninkäiset tiesivät Ystävänpäivän lähestyvän. Valmistelut alkoivat iloisella mielellä, sillä edessä oli juhla, jollaista ei ollut nähty vielä edes Kempeleen taajamissa.  

Metsämökin ympärille kokoontuivat Menninkäisten lapset askartelemaan sydämiä kaarnasta ja kävyistä, punomaan seppeleitä ja kirjoittamaan ystävyyden sanoja korteille. Samaan aikaan vanhemmat valmistivat ystävänpäivä -ateriaa metsän antimista: marjapiirakoita, hunajaisia herkkuja ja lämpimiä juomia. 

Ystävänpäivän aamuna metsä täyttyi naurusta ja lauluista. Menninkäiset kulkivat yhdessä metsämökille, mukanaan pienet, sydämellä tehdyt lahjat. Mökissä heitä odotti kauniisti katettu pöytä ja lämmin tunnelma. Laulut ja halaukset kertoivat siitä, kuinka tärkeää on pitää toisistaan huolta. 

Erityisesti mieleen jäi hetki, kun kolmivuotias Menninkäislapsi hyppäsi penkille ja lauloi kaikille, omalla lapsenkielellään. 

“Mittä tunnet tä yttävän, 
onko oikea tulle hän. 
Anna melen te telvittää 
kuka vieleeti lää.” 

Monen silmäkulma kostui laulun myötä – eikä kukaan sitä hävennyt.  

Päivä jatkui leikkien ja tarinoiden merkeissä. Lopulta vanhemmat Menninkäiset pysähtyivät hetkeksi ja jakoivat nuoremmille viisautta ystävyydestä. Yksi heistä lausui sanat Ystävyydestä, jotka jäivät metsään kaikumaan: 

Ystävyys 

Ystävyys ei synny kättelystä kylänraitilla 
eikä nopeasta moikkauksesta kaupan kassalla. 
Ei tutulle kasvolle heitetystä morosta 
hikisellä kirpputorilla. 

Ystävyys kasvaa ajassa – 
luottamuksesta, koetusta 
ja jaetusta elämästä. 

Se ei ole selän takana nauramista 
eikä hymyä, joka katoaa kohdatessa. 
Ystävyys ei ole sitä, että sipinä kerrottu asia 
kulkeutuu kylille muiden korviin. 

Ystävyys on molemminpuolista luottamusta. 
Sitä, että voi puhua asiat niin kuin ne ovat, 
ilman pelkoa, väärinymmärrystä. 

Voi sanoa suoraan – 
joskus vähän vinoillenkin – 
ja silti tietää, että seuraavana päivänä 
puhelin soi ja kysytään: 

“Mitenkäs kamu skulaa? 
Lähdetäänkö Asukastuvalle kahville?” 

Ystävät tekevät asioita yhdessä. 
Käyvät shoppailemassa, uimassa 
tai vain kahvilla. 

Tai eivät tee mitään erityistä – 
ovat vain. 

Ystävyydessä ei ole suoritusvaatimuksia. 
Joskus ystävällä on huono päivä. 
Tai huonompi jakso elämässä. 

Silloin ei tarvita suuria sanoja. 
Riittää, että on läsnä, 
taputtaa pari kertaa olkapäälle ja sanoo: 

“tapi, tapi” 

Ja antaa ymmärtää: 
tässä ja nyt. 

Tosi ystävyys kestää myös 
pienet kärnät ja erimielisyydet. 
Anteeksipyyntö ei ole vaikeaa, 
kun tietää, että vastassa on Menninkäinen, 
joka kuuntelee. 

Oli päivä tai yö, 
ystävyyden suojassa 
saa olla keskeneräinen. 

Kun elämään saa tosi ystävän, 
hänen kanssaan jaetaan ilot ja surut – 
sekä onnen murut. 

Muistakaa nämä sanat! 

Kun aurinko alkoi laskea metsän ylle ja tähdet syttyivät taivaalle, Menninkäiset tunsivat sydämissään syvää kiitollisuutta. Ystävänpäivä oli ollut lämmin ja taianomainen juhla, täynnä rakkautta ja yhteyttä. 

Tässä pienessä yhteisössä jokainen Menninkäinen oli toiselle sankari – ystävä, joka kulkee rinnalla. Ja nukahtaessaan lapset tiesivät, etteivät olleet koskaan yksin. 

Ystävyys kantoi, myös huomiseen.