iltavirkku

Koitan kantaa itseäni
koitan jaksaa
vaikka välillä jalkani eivät ole edes maassa

On hetkiä jolloin
en tunne mitään
silloin hengitän helposti

On hetkiä jolloin
tunnen kaiken
silloin muserrun kivitalon alle

Tulisipa järistys
joka hajottaisi kaiken
voisin rakentaa itseni uudelleen

Raunioista nousisin
ravistelisin sydämen ja sielun
katsoisin mitä siellä vielä on

Hänen jalkoihinsa laskisin kaiken
ja vain hänen
syliinsä enää haluaisin.