ENSIMMÄISTÄ KERTAA KUNTOPOLULLA ALAJÄRVELLÄ LONKKALEIKKAUKSEN JÄLKEEN, KUN LOKAKUUN ILTAPÄIVÄ ON HÄMÄRTYMÄSSÄ ILLAKSI JA KIPU LONKASSA ON ALKANUT JO VÄHÄN HELLITTÄÄ
Harjun päällä, polulta näkyy lehdettömien haapojen takaa alhaalla siintelevä Alajärvi.
Laskeudun rantaan. Vesi on todella alhaalla tänä syksynä ja veneet on vedetty kauas ylös kivikkoiselle rannalle, kuin olisi pelätty, että vesi nousee niin ylös, että veneet joutuvat veden varaan ja ajelehtivat pois. Järven takaa nousee hitaasti tummia pilviä. Nyt ne ovat jo päällä. Alkaa ripotella varovainen sade, joka voimistuu.
Pisaroiden renkaat järven pinnalla laajenevat ja katoavat uusien edestä. Jatkuvaa syntymistä ja kuolemaa.
Nousen ylös rannasta loivaa, mutta pyöreiden kivien ja puiden juurien muhkuroimaa hankalakulkuista polkua. Joku näkymätön lintu päästää toistuvia teräviä vatoitusääniä. Sateen liukastamista kivistä se kaiketi varoittaa. Mutta kivet sopuisasti väistävät. Kiitän niitä huomaavaisuudesta kumaruksella. Pistävä kipu tunttu hetken lonkassa. Se muistuttaa minua menneestä. Kiville kuitenkin kiitos ystävällisestä eleestä. Ne ymmärtävät ihmistä paremmin kuin me niitä.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit