ARIA LAMENTOSO
Notkeana kuin graniittipatsas,
rinnantäysi kunniamerkkejä,
syksy
kääntyy yli,
kääntyy
ja verkkaan ruuvaa irti
viimeisen mädän omenan oksasta.
Pateettisena kuin sankaritenori
kuolemansa edellä,
kun aarian kumea kaiku nyyhkyttää
verta ja vettä valuvia reikiä sydämeen,
ruskeitten lehtien maahan
sen pudottaa.
Tässä maitten rajalla,
ruskean ja valkean,
ja kahden aikavyöhykkeen,
tässä syön ensimmäisen säilötyn omenan,
kuulaan,
kunnes paneudun maata
lehdet korvilla kuuntelemaan
kuoleman hidasta kääntymistä,
paluuta
ja etsintää tässä ympärillä.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit