Huuleni ovat yhteenpunotut,
puunoksat kuolleet
lehdet syksyllä pudonneet
Ilta-auringon säteissä,
muistojen haaleissa väreissä
katson heijastustani:
väsyneitä kasvoja ikkunassa,
ei ole hymyä vastassa
Pilvenriekaleita taivaalla,
maailma kaltereiden takana,
voin katsoa mutten voi koskea
käsi silittää poskea
Nojaan ikkunaan
pää vasten olkaa
Auringon viimesäteissä
keskeltä pölypilven
löydän tutun ilmeen
en hymyä, en huojennusta,
tuskaa vain ja mustaa
synkkyyttä sielun,
ulkoa tyyni, sisältä kiehun.
Mutta huuleni ovat yhteenpunotut,
ja vaikka kuulemaan kurotut,
et kuule pientäkään ääntä
En pysty kääntämään päätä,
tuijotan vain eteen,
kun kasvoni heijastuvat veteen,
kaikki on paikoillaan
Tunteeni sykkivät valtoimenaan,
huudan ääneti apua,
mutta sitä ei kukaan tajua
Olen näkymätön
keskellä näyteikkunaa
ei kukaan piittaa
jos mallinukkea ei
jää kukaan katselemaan.
puunoksat kuolleet
lehdet syksyllä pudonneet
Ilta-auringon säteissä,
muistojen haaleissa väreissä
katson heijastustani:
väsyneitä kasvoja ikkunassa,
ei ole hymyä vastassa
Pilvenriekaleita taivaalla,
maailma kaltereiden takana,
voin katsoa mutten voi koskea
käsi silittää poskea
Nojaan ikkunaan
pää vasten olkaa
Auringon viimesäteissä
keskeltä pölypilven
löydän tutun ilmeen
en hymyä, en huojennusta,
tuskaa vain ja mustaa
synkkyyttä sielun,
ulkoa tyyni, sisältä kiehun.
Mutta huuleni ovat yhteenpunotut,
ja vaikka kuulemaan kurotut,
et kuule pientäkään ääntä
En pysty kääntämään päätä,
tuijotan vain eteen,
kun kasvoni heijastuvat veteen,
kaikki on paikoillaan
Tunteeni sykkivät valtoimenaan,
huudan ääneti apua,
mutta sitä ei kukaan tajua
Olen näkymätön
keskellä näyteikkunaa
ei kukaan piittaa
jos mallinukkea ei
jää kukaan katselemaan.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
