SUURI HYDRAULINEN PURISTIN

Västäräkki sirkutteli mustan romuauton konepellillä, pyräytti välillä lentoon, sieppasi ilmasta korennon, laskeutui takaisin pölyiselle, paikoin puhki ruostuneelle nokalle, tepasteli siinä edestakaisin, vilahti äkkiä etusäleiköstä sisään pesälleen.
Aurinko oli kivunnut itätaivaalla, herättänyt tuulen, joka laiskasti henkäillen aloitti työnsä. Keinuivat aitavieren juola­vehnäkorret ja syysmaitiaiset. Aidanraosta kurkisteli maitohors­ma: ”Mahtaisiko täällä kasvaa joku vaivainen sukulainen? Ho-hoo tätä hellettä!"
Jäteöljy höyrysi. Kemikaalien kirpeät hajukiehkurat levittäy­tyivät romuröykkiöitten ylle, alle, keskelle. Kaasua kurotti mustaan lommoiseen romuautoon, kiehui hetken etupenkillä, löysi sitten takapen­kiltä uneliaan miehen ja luikahti sieraimesta sisään. Mies aivas­ti. Aivasti toisen ja kolmannenkin kerran, niiskautti ja niisti.

Myös yö oli ollut lämmin. Mies oli nukkunut hyvin. Niin - hän oli saanut nukkua heräämättä viluun tai yövartijan koiran tassut­te­luun ja nuuhkintaan: sen koiran hampai­siin hän ei totisesti toivo­nut.
Nyt hän vain eli ja nautti elämästään. Aurinko lämmitti kulkuria. Sodat olivat kaukana, talvi takana, maantie edessä. Ei ollut remuavia naapu­reita, ei herätyskelloa, ei huolta perheen toimeentulosta, ei pelkoa elintasokilpailusta byrokratian korvessa.
Ja huomenna - no jaa, mitäpä huomista murehtimaan. 

Mies nukahti uudelleen eikä herännyt kun romuttamon portti avattiin. Hän ei herännyt kun konttorissa käännettiin pöytäpäivy­rin lehteä. Hän ei herännyt kun pölyinen auto nostettiin romut­tamon hydraulisen puristimen leukojen väliin. Hän ei herännyt kun puristimen koneisto käynnistettiin.
Hitaalla voimalla liukui yläleuka kohti alaleukaa. Hitaasti rusentui mustan auton katto.
Etusäleiköstä pyrähti lähimmän murskausta odottavan auton katolle hätäänsä tirs­kuva västäräkkiemo.