Aikasi ei kestänyt kuin puolet ihmisiästä, sanoo pappi
ja me kaikki tiedämme todistavamme tragediaa
valkoisen arkkusi äärellä.
Aikani koittaa; viimeisten joukossa kuljen Yksin laskemaan ruusuni, lausumaan nelisäkeisen värssyni.
Sydän pamppaillen selvitän työni, velvoitteeni äänenkään särkymättä.
Tunnemyrsky yllättää vasta kirkonmiehen alkaessa kerrata elämääsi: lapsuuttasi, oman esikoisesi syntymää; lopulta työn menettämistä ja vääjäämätöntä luisumista alkoholismiin...
Silloin kyyneleet avittavat tunnustuksessa Tämän seurakunnan läsnäollessa: olit merkityksellinen mies.
Rintakehän värähdellessä, täristessä hervottomana
itkulle ei tunnu tulevan loppua, kaivan ristataskusta nessuja...
Kaikki loppuu aikanaan, elämä, kyyneleet.
Selite:
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
