Nyt kun kaikki on jäänyt taakse,
näen tekemäni virheet niin kuin minun
olisi pitänyt nähdä ne silloin.
Miksi vähättelin sinua ja
tunteita joista minulle kerroit.
Tunsin kuuluvani luoksesi,
teit kodin. Tiesin aina
sylisi odottavan lämpimänä
paluutani. Käsiesi ottavan
minut syleilyysi mistä sain kaiken
tarvittavan, rakkautesi.
Näin silmistäsi poltteesi meihin
ja tunsin sen sydämessäni.
Rakastin sinua joka hetken,
kunpa olisin tajunnut myös joka
hetken tuovan minua lähemmäksi
sinun menettämistäsi.
Olisin katsonut sinun silmiisi hieman
pidempään vain nähdäkseni
sen kirkkauden joka niissä loisti.
Nyt näinä yksinäisinä hetkinä,
kyyneleet poskillani, muistelen
muistoja meistä ja mietin
miksi helvetissä tähän tultiin.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
On kurjaa, kun menettäessään vasta ymmärtää toisen arvon. Surullinen runo.
Ei ehkä ihan runo, pitkä mutta niin totta. Jälkeenpäin on helppoa sanoa mitä tehdä, senkin jota ei silloin ymmärtänyt. Tiedän tunteen.
ihmisluonto on kyllä käsittämätön, kun se ymmärtää asioiden tärkeyden vasta kuin ne kauneimmat menettää. koskettava ja surullinen tarina.