Miska

Puut kumartuvat kääntyen,
oksat kasvoja hipoen.Jossain risu rasahtaa,
tammen lehvä kahahtaa.

Luonnostansa varuillaan,
pian jo katson maailmaa.
Valoa nyt en nää,
kaikki metsän hämyyn jää.

Sammal vetää puoleensa,
käpertymään huomaansa,
Nukahtamaan ikuisesti,
Lievittämään kivun hetkiseksi.

Polvet altain koukistan, on mätäs niin pehmeä,
Allani en yhtäkään, tunne edes lehteä.
Silmäni näin ummistan,
Vanhan laulun tunnistan.

Laulu kertoo siitä kuinka,
Ei voi suosta läpi uida.
Jotkut jaksavat yrittää koko elämänsä,
ilman toivoa valosta, lempeästä.

Ei kaikkien sitä kuulu jaksaa,
se kovan hinnan maksaa.
Nukahdan nyt pehmeään,
Ikiajoiksi kait uneen jään.