harhaa
Kerran luulin hänet löytäneen, mut tunteeni hävisivät tyhjään huoneeseen. Olin hölmö kun luotin vahvaan tunteeseen, mut se kai kuuluu tähän ihmis-luonteeseen.
Olen ehkä liian kiltti, mut vaikka kaiken oikein koitan tehdä silmäni kostuvat kyyneliin silti. Luulen että olen muuttunut, kai sisältäin vain rappeutunut.
Jälkeesi löysin ehkä löysin jotain, mutta olin kadottanut itseni. Yhteistä meillä on liikaa nyt, aina ja ikuisesti. Vaikka lähdin, en pääse siitä irti. Mut tieni tää viimeiseksi jää?
Selite:
Harvoin mutta sydämestä
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tunteita, inhimillisyyttä. Syvistä fiiliksistä jää aina jälki.Elämässä tilanteita riittää.
Hyvä runo, suosikkeihin!