Matkalla

Katson peiliin. Se ei ole kadonnut.
Aukko sydämessä näkyy kasvoilla.

Sydämen veri vuotaa noroina kasvoillani.
Kihoaa iholleni juostessani pakoon itseäni, maailmaani.

Maailmani on yksin, lukoilla suojattu.
Varjellessani omaani, yksinäisyyttäni.
Yksinäisyyttä joka syö minua päivä päivältä.

Katson huomiseen ja mietin tuleeko parempaa.
Katson itseani ja huomaan vastauksen.

Ei.

Olen liian heikko. Tapojeni ja ajatuksieni kalvaama.
Huomiseni on ulottumattomissani.

Jatkan. Jatkan.

Ympärilläni vain muureja.
Vartijat heiluttavat käsillaan, mutta portit pysyvät kiinni.

Siirrän kättäni olemisen tyhjyydessä.
Se ei tapaa mitään.

Katsomme ruutua.
Kaksi linnaa ajamassa etuaan.

Tehtävä suoritettu.
Kulttuurisi ajamana läimäytät minua selkään kiitoksena hyvästä työstä.

Mita? Vartijani huutaa kauhusta. Kuningas katsoo vieresta.
Muurit voivat murtua. Jaamme sittenkin saman maailman.

Katson käsiäni. Nuoret. Ehka eivät vahvat, mutta sitkeät.
Avaan käteni maailmalle. Ottaisipa se minut vastaan.