MinDe84

Elin päivästä toiseen,
vaik kyllästynyt olin moiseen,
viihteellä kerran viikos tai kaks.
Otin drinkin kaksi, lohtua sain,
sinut joskus mukaani sain,
ei mun elämä muuttunut paremmaks.

Ei edes silloin kun keskellä yötä,
soitit ja taas sen puhelun myötä,
löysit taas itsesi minun luota.
Sä kerroit ettei sua naiset tajuu,
kun yskit mun yksiön tupakinsavuu,
tiesin tää yö ei tulosta tuota.

Tiesit miten sä merkitsit mulle,
myönsit- olin tärkeä sulle,
miten väärin sä siksi toimit.
Surit mulle kun Leena antoi pakit,
näin lattialla kasassa meidän takit,
ja toivoin et omasi poimit.

Nyt vuosien päästä kaikki on toisin,
en tiennyt sen oikean saada voisin,
jätin savuisen yksiön taa.
Me haaveillaan lapsista, koirasta, muusta,
toisen sanat on kuin omasta suusta,
mä viimein saan rakastaa.

Ja juuri kun selvänä elämän nää,
kaiken jälkeen se tekstaat mun kännykkään:
"Oot ainoo nainen, joka koskaan on uskonut, että mun kanssa voi jutella vakavasti ja ottanut tosissaan."
Kaikki minkä olin jättänyt taa,
palaa taas mun tajuntaan,
muistot viiltää kavalasti.

Ja aivan kuten ennenkin,
tahtoisin sanoa paljonkin,
mutta poistan sun viestisi salaa.
Mun vieressä nukkuu rakas,
en entiseen kaipaa takas,
vaik´tutut kyyneleet palaa.

Kun yöllä mun unessa nähdään,
teen selväksi mihin mä tähtään.
Älä loukkaa mua enään!