Ettei enää ole

Tuskainen toivottomuus hyvin kuvsttuna.

tää oli niin niin suruisa
kuitenkin niin tätä hetkeä

todellakin, masentuneen tuntuista tekstiä, itsetunto on pohjalla, jaksamattomuus kuultaa koko olemuksessa, sitähän ei voi etukäteen tietää kuinka paljon joku välittää vielä joskus, tai välittää koko ajan, toivottomuus saa ajatukset pohjalukemiin, surullinen loppuosa, kuitenkin kävellen siellä metsässä lintujen laulaessa, siinä olisi pieni piristysruiske ja että pystyy kävelemään metsässä, eihän ole sen ihanampaa asiaa, kun vain saisi karistettua tuon masennuksen mustan viitan harteiltaan, niin toivon

Koskettavaa, elämänmakuista kerrontaa.

Jotenkin tekisi mieli lohduttaa ja valaa toivoa, mutta kannettu vesi ei kaivossa pysy. Runo kuitenkin hienosti kuvaa olotilaa.

Lohduton, on matkarunosi tässä. Hienoja kielikuvia, jotka vievät runoilijaa, mutta kovaa valo sattuu.

Meillä jokaisella on tärkä tehtävä täällä.

Olet kullanarvoinen runoilijasielu ja tämän palstan helmi. Olet vallannut ison tilan ainakin tämän lukijan "sydämen nurkassa" ja kommenteista päätellen niin monen muunkin. Kiitos, että olet.

voi, jotenkin melankolinen runo, matka kävellen omaa arvoaan ja tunteitaan tutkiskellen, viimeinen lause koskettaa, ( vanhempieni tilanne juuri nyt on lauseen kaltainen tila) tämä runo puhutteli minua