![Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> Jukka-Pekka Huttunen kuva](https://www.rakkausrunot.fi/sites/rakkausrunot.fi/files/styles/medium/public/profiilikuvat/picture-998-1716010549.jpg?itok=4yuBH5mj "Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> Jukka-Pekka Huttunen kuva")
Tuntee
että on
joidenkin silmissä
outo
mutta että
sinun silmissäsi
on sitä
vaikka
melkein tunnet
hänet
sylisi keitaalla
olisi
halunnut vain
levätä
sen levottoman
hetken
käänsit hänelle
selkäsi
kuin tuntemattomalle
ei tuohon
hetkeen
olisi sopinut
yhdenkään linnun
laulu
istuessaan
hämärän metsän
sylissä
aivan kuin
olisi kuullut
tuulen takaa sen
lapsuuden kadonneen
äänen
ei sitä
joka pelotti
vaan
sen lempeän
puhetta
siinä hetkessä
tunsi
miten tuska
puutui
istuesaan
hämärän metsän
sylissä
taisi torkahtaa
herättyään
nousi ja
lähti kävelemään
tunsi
miten tuskan
puudutus hävisi
pysähtyi pellon
laitaan
siinä seisoi
liian monta
surua silmissä
kuunnellen
päättymätöntä virtaa
rannatoman elämän
seisoen
kuin tuo
yksinäinen lahoava
puu
pellon laidalla
seisoi
odottaen että
raunioitunut katse
selkenee
näki
kuin olisi
horisontissa palanut
topaasinsinen valo
kun raunioitunut katse
selkeni
lähti kevyemmin
jaloin
pellon reunalta
kävelemään
jäljellä
olevaa elämäänsä
kohti
©Jukka-Pekka Huttunen
että on
joidenkin silmissä
outo
mutta että
sinun silmissäsi
on sitä
vaikka
melkein tunnet
hänet
sylisi keitaalla
olisi
halunnut vain
levätä
sen levottoman
hetken
käänsit hänelle
selkäsi
kuin tuntemattomalle
ei tuohon
hetkeen
olisi sopinut
yhdenkään linnun
laulu
istuessaan
hämärän metsän
sylissä
aivan kuin
olisi kuullut
tuulen takaa sen
lapsuuden kadonneen
äänen
ei sitä
joka pelotti
vaan
sen lempeän
puhetta
siinä hetkessä
tunsi
miten tuska
puutui
istuesaan
hämärän metsän
sylissä
taisi torkahtaa
herättyään
nousi ja
lähti kävelemään
tunsi
miten tuskan
puudutus hävisi
pysähtyi pellon
laitaan
siinä seisoi
liian monta
surua silmissä
kuunnellen
päättymätöntä virtaa
rannatoman elämän
seisoen
kuin tuo
yksinäinen lahoava
puu
pellon laidalla
seisoi
odottaen että
raunioitunut katse
selkenee
näki
kuin olisi
horisontissa palanut
topaasinsinen valo
kun raunioitunut katse
selkeni
lähti kevyemmin
jaloin
pellon reunalta
kävelemään
jäljellä
olevaa elämäänsä
kohti
©Jukka-Pekka Huttunen
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
vahvasti ihmiseen istunut suru
pettymysten ja menetysten vuo
vahvuu sana sanalta, luo hetkeksi hellän mahdollisuuden
kuin unen tuoman helpotuksen, kunnes paluu todellisuuteen,
arkeen, sellaisena kun sen on jo kauan itselleen tuntenut,
ei luovutusta, ei syyttelyä vain suruisten askelten vuo, jatkuu
pidin paljon
Sivut