Aurinko oli päättämässä retkeään ikkunan takana, toisenlaisessa maailmassa. Kapeat huulet puhalsivat sakeaa savua kohti katon ylärajaa. Savu oli kertynyt paksuksi, tukahduttavaksi peitteeksi pään yläpuolelle. Kalpeat kasvot tarkastelivat ahdistavaa pilvipeitettä ylhäällä korkeuksissa, mutta hailakan sinisissä silmissä viipyi mielipuolinen, hauras tyytyväisyys. Luisevat sormet veivät tupakan jälleen huulille, minkä jälkeen mies otti syvemmät henkoset. Keuhkot rahisivat, mutta vartalo rentoutui epämiellyttävästä äänestä huolimatta. Sen yhden ainoan henkosen myötä mieli lensi toisenlaisiin atmosfääreihin.
Asunnon ovi aukesi vauhdikkaasti ja vaaleahiuksinen nuori nainen syöksyi sisään. Naisen askeleet pysähtyivät, ja hänen vartalonsa taipui katsomaan huuruista takaisin todellisuuteen valpastunutta miestä. Katseet kohtasivat miltei hetkessä, mutta miehen silmät olivat kuin läpi pääsemättömän utuisen sumun peitossa. Naisen vihreissä silmissä välkähti hetkellinen pelko ja hänen vatsansa pohjassa kieriskeli jännitys. Hän kiiruhti lyhyen katsahduksen jälkeen suljetun ikkunan äärelle, avaten sen hermostuksesta. Pian nainen haukkoi keuhkoihinsa sisään raikasta happea, keräten itseensä rohkeutta. Savu alkoi hitaasti karata ulos ikkunasta, samalla kun kultasiipinen neito jäi nuokkumaan ikkunan äärelle huonovointisena, siro vartalo hieman vavahdellen. Mies naurahti kuivasti naisen reaktiolle, laskien sätkän käsistään tuhkakuppiin. Hän tunsi rintakehällään kummallista leiskuntaa naista kohtaan. Intohimoa, vahvoja tunteita. Omistuksenhalua ja mustasukkaisuutta. Hetkeä myöhemmin luisevat sormet tumppasivat tupakan ja kapeat huulet raottuivat jälleen auki, mutta nyt puhuakseen:
- Sinä poltat silmiäni, mutten ole eläissäni nähnyt mitään yhtä ihanaa, mies henkäisi raskaasti, hymisten tyhjällä kaiulla sanojensa perään. Naisen kalvenneet kasvot kääntyivät jälleen katsomaan utupilven sisään eksynyttä miestä. Kohta hänen alahuulensa väpätti epätoivon täyttämänä ja olemus lyyhistyi muutaman sentin verran kumaraan päin. Eniten hän vain halusi päästä pois, nollata tilanteen ja oman elämänsä. Tämä suhde tukahdutti hänet.
- Kuule.. Peikko-kulta, pimeys vie hengen multa, enkä toivo kuolemaa, nainen kuiskasi epätoivon kuultaessa äänestä läpi, puristaen hennoilla käsillään ikkunalautaa. Miehen toinen kulma kohosi naisen sanoille ja hänen aikaisempi rento olemuksensa jännittyi jälleen. Hän ei ollut naisen kanssa samaa mieltä. Nainen vaistosi sen ja hänen itsevarmuutensa alkoi jälleen hiljalleen hapertua.
- Päivänsäteeni, pimeässä on helppo vaeltaa. Käy kanssani, niin tänne kotiluolaan näytän sulle tien ja sinut armaakseni vien, mies houkutteli utuisella äänellä naiselle, kapea virne kivuten sanojen aikana huulille. Hän kohottautui ylös seisomaan. Mies lähti kävelemään huojuvin askelin naista lähemmäksi, näyttäen siltä kuin olisi kävellyt syvällä sumupilvessä, näkemättä kunnolla eteensä. Nainen säpsähti ja hänen itsesuojeluvaistonsa alkoivat heräillä, mutta hän ei kyennyt pelostaan liikkumaan. Sirot kädet päätyivät puristamaan ikkunalautaa lujemmin.
- Pois mun täytyy heti mennä! Ellen kohta valoon lennä, niin en hetkeäkään elää saa! nainen tokaisi uhmakkaammin vastalauseeksi houkutuksille. Mies oli jo tullut hänen eteensä, seisten paikoillaan järkähtämättömänä esteenä vapaudelle. Menninkäisen utuisissa silmissä leiskahti puhdas inho ja hänen kasvoilleen vääntyi uhkaava irvistys. Miehen käsi kiemurteli päivänsäteen kaulalle kuin käärme, alkaen kuristautua sen ympärille. Nainen vavahti, huutaen ääneen, ja samantien hän yritti vetää käärmettä kaulaltaan kauemmas, mutta turhaan. Mies painoi hänet lujemmin vasten ikkunaa. Käden ote oli luja ja puristava, tukahduttava. Naisen olemus muuttui apaattiseksi, toivottomaksi. Pieni vastusteleva pihinä alkoi kuulua hänen kurkustaan, samalla kun mies painoi kapeat huulensa kiinni naisen korvaan:
- Ja niin lähti kaunis päivänsäde, mutta vieläkin, kun menninkäinen yksin vaeltaa.. Hän miettii, miksi toinen täällä valon lapsi on.. Ja toinen yötä rakastaa, mies murahti naisen korvaan matalasti, kuristaen tämän kaulaa lujemmin. Kyyneleet valuivat vuolaasti pehmeitä poskia pitkin ja nainen kiljahti ääni kähisten vastaan. Pihinä vaihtui korinaksi. Mies painoi naista lujasti vasten avonaista ikkunaa, kohta tyrkäten hänet ulos.
Savusta utuinen asunto hiljeni ja viimeinen päivänsäde syöksyi maahan hämärän rajamaille.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
