Viimeinen sana

Täydellistä. Tästä ei runo paljon parane. Runo jotenkin hiipuu loppua kohden aivan kuin aiheensa ja siten lisää tunnelmaa. Upea!

Haikean kaunista ja koskettavaa.

Vahvan Koskettava runo.

Haikean koskettavaa tekstiä.

Herkkää ja haikeaa...ja niin tuttu tunne...hieno runo!

Tämä runo koskettaa.

Koskettava runo. Kipua kun joutuu luopumaan isosta asiasta.

Koskettava... lopullisuudessaan, houkuttelevakin, mutta... kun toivottua suhdetta ei enää katso omien suunnitelmien, tarpeiden (ja toisen tarpeiden, hänelle kuviteltujen) täyttymyksenä, tunnelmallisuuden luomien lasien läpi... voi kohdata hänet aidommin, ihmisenä? Tämä on kauniistikin sanottu "Minulla oli suunnitelma varallesi / olisin halunnut rakastaa // Enemmän kuin kukaan". Siinä on suurta tunnetta. Mutta olisiko rakkaus kestänyt? Millainen olisi runominän ja kohteen suhde lopulta ollut? Olisiko rakastuminen (ihastus, intohimo, halu olla toista lähellä, omistaa itselleen; tunnetta) voinut kasvaa arjen paineet kestäväksi rakastamiseksi (sitoutumista, hyviä päätöksiä toisen eduksi omastaan tinkienkin, moraalista selkärankaisuutta; tahtoa)? Tunnevoimaisuudessaan taidokas ja pohdiskeluun taipuvalle lukijalle puhuttelevakin runo... Eläydyn tähän enemmän runosinän kuin runominän näkökulmasta, jos asettaisin itseni hänen paikalleen, voisin vastata, runollisen sanapelin koukeroin: "Niin minäkin olen kirjoittanut itseäni / irti sinusta / viesti viestiltä nähdäkseni meidät / selvemmin, / löytääkseni sinut sellaisena kuin olet // Mutta onko se jonka löydän / intohimoisista haaveistani irroitettu / romanttisten lasieni värityksestä riisuttu / enemmän sinä, rakkaani?"

Tässä runossa runominä tutkistelee ajatuksiaan, tehden johtopäätöksiä omien tuntemustensa perusteella, peilatessaan niitä runon sinän viesteihin ja niistä saamiinsa omiin tunteisiinsa.

Epäuskottavaksi rakkauden, runon sinälle tekee suunnitelma, joka on ollut varalla.
Ei aito oikea rakkaus vaadi suunnitelmia, se vain on ja rakastaa ja jos jotakin poikkeavaa ilmenee se kysyy.
Suunnitelmia tehdään yhdessä elämälle.
Silloin molemmat ne tietävät, ne ovat yhteisiä.

Runon sinän asemaan on vaikea asettua ja olettaa jotakin hänen ajtuksiaan, ellei sitten ole varma niistä.
Runominän sanomaan kyllä voin kommentoida, koska sen näen runosta.

Onkohan runon sinä edes tietoinen todellisista suunnitelmista, se ei käyilmi runosta.

Hyvin ajatuksiin tarttuva runo. Tykkäsin tästä,
tässä oli paljon.

Kaunis.

Koskettavaa tuo lopullisuus..!

Koskettavaa, menee
syvälle, taiten kirjootettu
tunneruno

Älä jätä sanomatta/kirjoittamatta sanaakaan, vaan jatka jatka kuin jokainen hetki olisi viimeinen:)