Hieman rakkautta...

Runoilija Mystis

En minä pelkää yön pimeitä tunteja
tai ahtaita Jumalanhylkäämiä loukkoja

Sieluttomia rakennuksia

Tyhjiä liukkaita teitä
yksinäisyys olkapäillä
kilometri toisensa perään

Enkä minä pelkää häntäkään
aineista sekaisin olevaa raukkaa
elämänsä kaikilla poluilla eksynyttä

Harhaista katsetta
elämäähapuilevia käsiä

Enhän minä hänessä ihmistä kohtaa

Niin kuin ei hänkään
näe minussa
minua

Mutta kun sääli läikähtää silmissäni

Tai karkaa sydämestä
se äänetön huuto
elämän edessä

Sitä minä pelkään

Sinisen valon kaikenriisuvassa välähdyksessä
joku voisi huomata minut
nähdä enemmän
kuin kukaan

Avoimen oven sisälleni
yhdessä silmänräpäyksessä

Hieman rakkautta

oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Silmissäni alkoi kiiltää - mikä lie

Työn keskelläkin olet ihminen, vahva hyvä runo

Runon loppuosa "antaa kaikkensa" tälle runolle. Tässä kaikuu elämä ja elämän tuoma itsetuntemuksen ankara sävel. Hyvä.

pistää miettimään elämä :) hyvä

Aito, rehellinen, avoin ja siksi sieluun saakka koskettava. *Kiitos runosta

Ihan kyyneleet tulivat. Niin on inhimillinen ja herkkä tämä.

Hieno.

Tämä valaisi aika paljon. Eräänlainen jouluevankeliumi tämäkin.

Hienosti Mys kuljet tässä itsesi kanssa rehellisesti
osaisipa useampi meistä tehdä näin
Kiitos
jäin kuuntelemaan itseäni tässä

Runossasi on inhimmillisyyttä, aitoa välittämistä. Rankkaa varmaan välillä.

Herkkä, tunteikas, hieno runo, pidän paljon.

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot