Nimetön

mä kerroin sulle elämästä
siitä miten ystävätkin lähtee
tavalla tai toisella

mutta aina ne lähtee

ja sä sanoit
et lähtis koskaan
etkä ikinä

ja suhun voi luottaa

mä nauroin päälle sitä kyynistä naurua
jonka elämä opetti;

en luota enkä itke kun sä lähdet

syntyjään optimisti
nykyään realisti

Sä et ymmärtänyt mun itsepäistä asennetta
miks mä en usko mitään hyvää mitä sanotaan

ajattelen kaikesta heti pahinta

sama kun yrittäis rakastaa kivee

et sä varmaan koskaa oppinut tuntemaan mua tarpeeksi
etkä ollut tarpeeksi viisas ymmärtämään

ettei ihminen voi muuttaa luonnettaan

joten sä lähdit sanomatta sanaakaan

mä itkin salaa