Ku katon mun elämää taaksepäin
se muuttu paljo ku sut mä näin
enne kuljin naama maassa
ja koitin nousta mudasta
ei näkyny valoo missää
ryömin yksin pimeydessä
kunnes äkkii valo loisti mun eessä
nousin ylös vaikken jaksanu seistä
haparoivin askelin horjuin valoo kohti
se muhu uskoo ja outoo toivoo loihti
mietin et tuleeks tää ikin onnistumaa
mut päätin silti viel rohkeesti jatkaa
pääsin vaivoin valon luokse
ilahduin ku ei se karkuu juokse
katon mikä mahtaa olla valon lähde
ja oisin voinu vannoo et mä näin tähden
mut se olitki sä kirkkaan valon ympäröimänä
olit enkeli joka anto mulle takas elämän
nyt ku katon taakse, mun polku oli pitkä
enkä ois ikin selvinny siitä
ilma sun apua ja pelastavaa valoa
sä annoit mulle iha uutta toivoa
ehkä tää toimii, vaikken aluks uskonu
mut kai se on pakko sanoo -- mä oon rakastunu <3
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tiedän niin tuon tunteen. Enkeleitä on aina olemassa, jokaisella omansa, jotka auttavat vaikeidenkin hetkien yli. Kauniisti kirjoitat kipeäastä aiheesta :)