ERO

Runoilija artojohannes

Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva
mies
Julkaistu:
838
Liittynyt: 3.11.2005
Viimeksi paikalla: 23.4.2024 10:05

Asuinpaikka: Hämeenlinna
Syntymäpäivä:
29.8.1945

 
 
"... ja sanotusta ilmenee myös: runoilijan tehtävä ei ole kuvata tapahtunutta, vaan sitä mikä saattaisi tapahtua, sitä mikä on todennäköistä ja välttämätöntä.  Runous on siitä syystä filosofisempaa ja vakavampaa kuin historia; sen kohteena on yleiset totuudet, kun sitä vastoin historia käsittelee yksityistapauksia..."

(Aristoteles: Runousoppi)


 
 

 

He seisovat viimaisella asemalaiturilla,
mies saattamassa ja nainen lähdössä.
Heidän välissään on suuri matkalaukku.

”En tahdo, että sinä lähdet”, mies sanoo
ja katsoo naisen ohi sinne,
missä lähestyvän junan rautapyörät
kolisevat kiskoja vasten.

Nainen ei puhu mitään,
katsoo vain miehen profiilia,
sitä jonka hänen täytyy pian unohtaa,
lopullisesti.

Veturin valot tulevat esiin
radan mutkan takaa,
kuuluu jarrujen kirskuntaa.

”Minä hyppään junan alle”, sanoo mies sitten.
”Se on ihan helppoa”.
”Et sinä sitä tee”, sanoo nainen kylmästi,
”et sinä sitä tee, koska sinua ei enää ole.”

Juna pysähtyy,
nainen nostaa matkalaukkunsa
ja nousee vaunuun.

Mies jää hetkeksi katsomaan
kuinka vaunun ovi sulkeutuu
ja juna lähtee vaivalloisesti liikkeelle
kuin raskailla muistoilla lastattuna.
Sitten hän kääntyy
kohti asematunnelia
ja häviää poistuvien matkustajien joukkoon.
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Heti runon  alusta lähtien tuli mieleen tummasävyinen film noir elokuva. Näin kaiken mielessäni mustavalkoisena, naisen ja miehen pukeutuneena 40-50 luvun tyylisiin vaatteisiin. Dramaattinen tunnelma. 
Kuin aikamatka menneisyyteen.
Kuulin mielessäni naisen korkojen kopina ja näin hattupäisen miehen katseen ennen hänen häviämistään muiden matkustajien joukkoon. 
Toisaalta myös jotain kaurismäkeläistä vähäeleisyyttä tässä runossa. 
Tunnelmallinen, hieno runo. 
Uhkaava tilanne, mutta joskus vain on otettava riskejä.
samoin avautuu runosi tälle lukijalle rainana

jäin miettimään tätä:
'et sinä sitä tee, koska sinua ei enää ole'
eli rakkauden loputtua on mies naiselle yhtä kuin jo kuollut 
-- dramaattinen runosi puhutteli, hieno

Sivut