Minä säveltäjämestari Jumalan armosta,
       pikkutakissa,
                    vappupallo takin napissa 
        vain iloisessa tuiskeessa,
niin pikkuisessa,
                ja puhkuen luovuuden tarmosta.

Väistää musta kissa
ja se kolmasti sivulleen sylkäisee!

   Oveltani pyörrän takaisin
      kadunkulmaan.  Rakkikoira ärähtää!
         Enpä tahtoisi nyt kärähtää!

Hiljaa kiroan:  Helvettiin lähettäisin
 kaikki rakit ja katit!

        Karvas pala kurkussani käväisee.
       Entä jos itkuun purskahdan?

  Aatteelle kättä huoleti heilautan
  eihän sentään sellainen nerolle sovi
     vaan tuohon suuntaan
             siellä on armaani ovi
  jonne shormeni shihtaa ja tähtää.

Sukkasillani hiivin ja varoen nuottiavainta väännän:
      piano, pianissimo... (tuskin sitäkään)...

Vaan on liian korkea pelon muuri
  vielä korjauksia kaipaa partituuri!

     Andante rubato
       alennetuilla neljänneksillä
         kokoaskelilla:

Kenraalipaussiin törmäten tömähdän;
eikä apuun tullut hyvä säkäkään.

    Ei kai auta jahkailu, kotiin vain kulmalta
Uuden sävellyksen
  arasti ovenraosta 
kantaesitän...

Vaan en taaskaan saanut seinään kruksia!

       Niin, en saanut, mutta eipä siinä ollut
kovin suuria odotuksia:

  Esitystäni kuulemassa ei ole monen moni.
     Sonaattini yllä hyytävä hiljaisuus soi.

   Paikalla on ainoastaan ankarin kriitikoista;
tätä solistikonserttia
       suuri yleisö boikotoi!

Salissa, ilman korsettia
 	  vain kulmat kurtussa aprikoi
      taiteeni arvoa, sen totuutta
          rakas vaimoni - 
 	   ei niin ketään toista.

Ei aplodeja esityksestä lain.
    Vain moitteet siitä vaimoltani sain.