![Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva](https://www.rakkausrunot.fi/sites/rakkausrunot.fi/files/styles/medium/public/profiilikuvat/picture-942-1500743788.jpg?itok=JCB_vCAB "Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva")
Nostan rantavedestä pääni kokoisen kiven. Se on kevyen tuntuinen veden alla, mutta nosto pinnasta ylös vaatii kaikki voimani. Kannan sen sylissäni horjahdellen ja ähkien rannalle loivan kallion kupeeseen. Silitän pyöreän kiven tummaa kosteaa pintaa. Se tuntuu sileältä kuin iho. Alan vierittää kiveä loivaa kallion syrjää ylöspäin kohti sitä paikkaa, josta kerran työnsin vierimään alas veteen. Sinne se jäi vuosikymmeniksi, kunnes sen löysin uudellen ja muistin mitä kauan sitten tapahtui. Halusin vain silloin nähdä, miten se kolisten vierii kalliota alas ja loiskahtaa veteen. Olin vain utelias ja kaikkea tutkiva pikku-poika.
On keskipäivä. Lämpö on alkanut jo kuivattaa kiven pintaan vaaleampia laikkuja, jotka laajenevat, kun aurinko katsoo kiveä kirkain silmin iloisena jälleentapaamisestaan.
Kas siinä sinä olet, nuoruuden ystäväni. Olet vielä niin nuorekas, aivan samannäköinen kuin lähdit kiivaasti vierien pois. Et hyvästejä jättänyt silloin. Muistan sen päivän, kun suruissani menin pilven taakse. Päiviä satoi sen jälkeen, oli koleaa ja myrskyistä. Oi, kuinka iloinen olen, kun palasit. Olen odottanut tätä päivää. Tervetuloa kotiin!, se puhelee korkealla sinisellä taivaalla lämpöisellä äänellään. Tämä on onenpäiväni, se sanoo.
On keskipäivä. Lämpö on alkanut jo kuivattaa kiven pintaan vaaleampia laikkuja, jotka laajenevat, kun aurinko katsoo kiveä kirkain silmin iloisena jälleentapaamisestaan.
Kas siinä sinä olet, nuoruuden ystäväni. Olet vielä niin nuorekas, aivan samannäköinen kuin lähdit kiivaasti vierien pois. Et hyvästejä jättänyt silloin. Muistan sen päivän, kun suruissani menin pilven taakse. Päiviä satoi sen jälkeen, oli koleaa ja myrskyistä. Oi, kuinka iloinen olen, kun palasit. Olen odottanut tätä päivää. Tervetuloa kotiin!, se puhelee korkealla sinisellä taivaalla lämpöisellä äänellään. Tämä on onenpäiväni, se sanoo.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Innoittikohan sinuakin tuo muisto? Aurinkoakin taisi naurattaa silloin!
Sivut