Ympärillä pimeys
metsätien molemmin puolin
kuusikkoa ja hiljaisuus.

Vuonna nolla kuulen
vain sydämeni sykkeen
ja lauhan tuulen vaimean kohinan
kuusten latvoissa.
Oksilta putoileva lumi tupruaa kasvoilleni,
poskilleni vesinorot valuvat.

Pimeässä,
pilvisen taivaan alla odotan
taivaan avautumista
ja tähtien syttymistä,
kirkkainta tähteä
pääni ylle,
uuden ajan alkua.

Kuitenkaan mikään tässä
sydämeni ympäristössä
ei juhli, ei odota tulevaa,
ei vietä muistopäivää.

Pimeässä, hiljaisessa hetkessä
lumen pyyhkimällä tiellä
näen sytyttämäni kynttilän,
joka ikkunani takana
heikkoa valoa antaen lepattaa,

minä käännyn takaisin
kohti uuden toivon

ja rauhan maailmaa.