Minä olen ihminen, vaikken sitä aina tahdokaan
En albatrossi enkä myrskyävä meri jolla se väsymättä liitää
Vaikka voin rakentaa veneen, en silti ole täysin vapaa seilaamaan
Ja vaikka voisin lentää metallisiivillä, en silti kykenisi maistamaan tuulta
Minä olen rajallinen, mutten tyydy kohtalooni
Lepään kauniin puun alla ja kykenen mihin vaan
Kasvatan oikeat siivet selkääni ja keksin tuulelle maun
Veneen rakentamisen sijaan kävelen ulapalle enkä ikinä huku
En luovu haaveistani rajallisuuden takia
Minun on vain odotettava oikeaa hetkeä
Silloin vankisellini ovi avataan
Eikä minun tarvitse enää itkeä
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Upea runo. Ei saa päästää irti unelmista.
Kiehtovan koskettava runo vapaudesta.