Puen päälleni kuristavia paitoja
katselen lintujen muuttoa parvekkeelta
Kauemmaksi kantavia siipiä
nukun menneessä
kahvini juon vapisevista käsistä
hukutan kieltäni ohraan
etten näkisi ympärilläni makaavaa kaaosta
kätket sanomasi paljaalle iholle
kulkusi muistuttaa pantteria häkissä
kirkkaat yöt jäätävät
kohmeeseen sormia
enkä taivu enää soittamaan sinua
linnut liitävät korkeammalle tuulen voimasta
erotan silmäsi
rappukäytävän kaiut vaimenevat
notkeiden askelien alta
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
...enkä taivu enää soittamaan sinua... !! UPEESTI puettu tämä tunne "säveliin" : ))
Wau.. Hieno runo!
Runoilet/kirjoitat upeasti. ^^
Jotenkin haikea ja surullinen on runosi, täynnä kätketttyjä kohtauksia elävästä elämästä, joista irti päästäminen on haastavaa. Hyvin kirjoitettu.
Ja kiitos palautteestasi, jokainen meistä varmasti haluaa kehittyä myös kirjoittajana :-D
Kaunis, mielenkiintoinen runo!
Upea, henkäyksin luettava runo. Pidän ja paljon.
Runossasi asuu ahdistus, mutta se on niin kauniisti sanojen säikeiden seassa, että sitä mielelläni ahmin. Kaunis runo.
onpa hieno, erityisesti runon alkupuoli. Kieli ohrassa, onpa janottava mielikuva!