Nimetön

Kuljin pitkään pimeässä.
En löytänyt kotiani,
oliko sitä edes olemassakaan?
Harhailin kaiken aikaa synkillä kujilla.
Otin vastaan paljon haukkuja.
Mietin, onko elämässäni mitään järkeä?
Jokin auttoi minua jaksamaan ja jatkamaan.
Jatkoin harhailua, kunnes löysin valon.
Se valo, en tiennyt mistä se tulee.
Kävelin sitä kohti, melkein jo juoksin,
mutten saanut sitä kiinni.
Pidin itseni väkisin sen kannoilla,
kunnes se pysähtyi. Niin tein minäkin.
Valosta astui esiin henkilö, joka tuli luokseni.
Katsoimme toisiamme silmiin.
Silloin tunsin rinnasani poltteen.
Se oli rakkauden polte.
Tajusin, se olet sinä!