katoavaa

jokainen auto kehrää eri tavalla, tuli vaan mieleen...
niin, sitä joskus rukoilee etenkin kun jos rakas on hukkunut maailman tuuliin, hyvin kirjoituksessasi sekoitat äänen ja tunteen yhdeksi elementiksi, hyvä!

Ihastuttava...vaikka itse asia (unettomuus) ei sinänsä olekkaan...ilman "punakynä-kommenttia" olisin veikannut kyseessä olevan aivan jotain muuta...vai olenko väärässä sittenkään...=)

Suurta kaipuuta ja riuduttavaa odotusta runon minällä, joka sydän syrjällään odottaa elämänsä tyhjän tilan täyttäjää.
Tämä olemattoman pieni osa minuutta on itseasiassa edelleen hyvin määräävänä tekijänä ja tuntuu kuin se kaivaisi minästä esiin masokistisia piirteitä.
Erittäin hyvin toimiva runo ja antaa kyllä ajattelemisen aiheita riittävästi.

Kiitoksia vierailuista.

Toivo ja epätoivo, niin lähellä toisiaan ovat.
Niin...Katoavaista on...sinä tiedät.
:o)

Vihdoinkin taas runo jota jaksaa lukea uudestaan ja uudestaan.. EHDOTTOMASTI SUOSIKKEIHIN! :)

Tuttu tunne, tykkäsin.

Odottaen, rukoillen... Elää hetkessä, elää toivossa ja pienissä muistoissa. Kaunista, mutta satuttavaa.

Oikeastaan tuo kommenttisi kruunaa koko runon... odotus ja toivominen ovat rankkoja asioita, siinä voi vaikka Nukkumattikin lähteä karkuteille.