Matkaa olen taittanut monta vuotta,
mitään löytämättä.
Olen elänyt toivossa,
että vastaan tulisi jotain.
Mitä löysinkään?
Itseni.
Itseni, ja sen kamaluuden,
mikä minussa piilee.
Itseni, ja sen ihanuuden,
mikä myös minuun sisältyy.
Tällä kertaa kamaluus voitti ihanuuden.
Seison tässä tuskassa yksin.
Tämä tuska on kuin juoksuhiekkaa,
alan upota siihen,
enkä pääse enää pois.
Voin vain katsella muita, kun vajoan alemmas
ja alemmas.
Lopulta joku heittää köyden.
Huomaan köydessä vain sen kamaluuden.
Selite:
"Kuitenkin samaan me kaikki matkaamme." Ihana ahdistus - Chiko
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
hyvin mielenkiintoinen runo.
etenkin loppu todella kiinnostava.
voihan se olla että aina ei edes halua tulla pelastutetuksi.
Tykkäsin tosta köydestä joo.. mut oisko sitä voinut käyttää jotenkin persoonallisemmin? Vaikka vihaankin lokerointia, nää menee mulla sellaseen "teiniangstrunot" -lokeroon.
Sulla on varmasti lahjoja kirjoittamiseen , yritä siis ilmaista joitain asioita kierrellen, tai uudella tapaa. Yritä luoda jotain uutta. :)
hyvin mielenkiintoinen runo.
etenkin loppu todella kiinnostava.
voihan se olla että aina ei edes halua tulla pelastutetuksi.
Tykkäsin tosta köydestä joo.. mut oisko sitä voinut käyttää jotenkin persoonallisemmin? Vaikka vihaankin lokerointia, nää menee mulla sellaseen "teiniangstrunot" -lokeroon.
Sulla on varmasti lahjoja kirjoittamiseen , yritä siis ilmaista joitain asioita kierrellen, tai uudella tapaa. Yritä luoda jotain uutta. :)