Uneksin meidän tanssivan sateessa,
niin pimeässä etten nähnyt nauruasi,
etten tuntenut hymyäsi.
Kuvittelin meidän itkevän,
tuntevani kehomme niin saman lämpöiset,
kuulevani kuinka sade lauloi kanssamme.
Ajattelin etten heräisi,
etten ikinä tästä lähtisi,
vaikka sinä et ajatellut samoin.
Olimme todella siinä,
unessa, saman aikaisesti.
Jaoimme todella sen hetken,
ajatuksissa, kaukana täältä.
Todellisuus on se minkä itse luon,
meille, itselleni.
Olemme läsnä,
vaikka et sinä sitä tiedäkkään.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
