Vauhdin syvyydestä
kiljumme halua johonkin
valumme kuiviksi
tärisemme latteiksi.
Tämä apatia liiskaa alleen urheimmankin uskalikon.
Vaimeuden vankilassa vinkuu varovasti anarkistirotta
pimeillä kujilla hiipii spraypullon kanssa,
painaa päänsä tyynyyn,
uneksii jättigraffiteista eduskuntatalon seinässä.
Liekki laantuu, aivot taantuu.
Kotirauharakkaus on unelma,
jota pakenemme kuollaksemme.
Ristikot ikkunoissa - ristikot mielessä
pulunraadot ovenpielessä.
Lähdet yhden luota palataksesi toisen luo,
sama se, onko aamu vai ilta, talvi vai kesä.
Kun ainoa rakkaus on:
tuoliTvjuustovoileipäkahvikuppi.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Surullinen on tämä runo.