Pelko

Minuutit vierivät.
En taaskaan nuku, vaikka pitäisi.
On vaikea kirjoittaa. On liikaa asioita.
Niin paljon, etten saa sanottua mitään.
En edes ajateltua.
Mitä voisin edes kirjoittaa?
En mitään. Eihän minulla edes ole mitään.
Miten voisin kirjoittaa. Minähän olen menettänyt kaiken.
Saisin menetetyn takaisin, mutta en pysty sitä takaisin ottamaan.

Haikeus. Suru. Tyhjyys. Vai kylmyys?
Minä tunnen sen jo kuitenkin.
Jokin yrittää ottaa minusta vallan.
Kyyneleet meinaavat jo tulla,
mutta jokin pidättelee niitä.
Ehkä en uskalla antaa niiden tulla,
ehkä en ole valmis romahdukseen.
En ole vielä valmis käsittelemään surua.
En ole vielä valmis käsittelemään pettymystä.

Pelko täyttää taas minut.
Hetki sitten jo luulin, että pato murtuu.
Kaikki pääsee ulos.
Mutta nyt pelko valtasi minut.
Haluanko sittenkään padon murtuvan?
Ehkä en. Pelkään.

Mitä jos minuun sattuu liikaa?
Kuka minua sitten tukee?
Kuka minua ymmärtää?
Kuka pyyhkii kyyneleeni?
Nyt tiedän, miksi pato ei ole auennut.
Olen pelännyt sitä liikaa. Pelkään vieläkin.
Siitä huolimatta yksi yksinäinen kyynel valuu poskellani.