Teatteria

Vuosia sitten sain sen tunteen
Lauseet jatkuivat, ja ne sanat vain tulivat,
syntyivät, leikkivät, menivät kuurupiiloa pääni sisällä.
Minun ei tarvinnut tehdä mitään sen eteen.

Nyt, vuosia, vaiko sittenkin kuukausia
Vai ehkä päiviä, ehkä tunteja, ehkä ei koskaan ollutkaan mitään
Minä laitoin sen kivun ylös, kirjoitin sen pois, itkin sen paperille,
tai koneen näytölle, huusin sen seinille, piirsin sen ranteeseen.

Ja usein musiikki soi, usein istuin pimeässä huoneessani,
monessa huoneessa monessa eri paikassa,
monessa uudessa kodissa, monessa tunteessa.
Kaipasin muusikkoja, kaipasin keikkoja, kaipasin ystäviäni,
kaipasin vanhaa kotiani, kaipasin vanhempiani, kaipasin vapautta,
kaipasin turvaa, kaipasin suklaata, kaipasin rakkautta, kaipasin syliä.

Vaatteet vaihtui, musiikki muuttui,
ystävät tulivat ja menivät,
hukkasin sieluni, kadotin henkeni,
unohdin itseni.
Laivalla, rannalla, kaupungissa, junassa,
keikalla ja eri paikkakunnilla,
juoksin piilossa itseltäni.

Ja sitten lauseet eivät enää jatkuneet, eivätkä sanat tulleet.
Kyyneleet kuivuivat pois, kipu säilyi - se ei enää tullut ulos.
Se pysytteli hiljaa, sisällä, se hymyili poskipäät kipeinä.
Se nauroi käytävillä, juoksi iltaisin ulkona, se sanoi että kaikki on hyvin,
siitä tuli tunteeton, kylmä tuska rinnassa ja mahanpohjassa.

Minä söin pois tuota tuskaa,
Minä oksensin pois tuota tuskaa,
tai minä join unohtaakseni,
mutta minä tuhosin kaiken muun paitsi sen.

Ja nyt minä olen yksin,
kun sivuhenkilöt ovat poissa,
olen päätähtenä omassa näytelmässäni,
yksin lavalla.

Hiljaa minä suljen raskaat verhot.