Sä olet ehkä pelkkää kuvitelmaa,
mut samalla todellisempi kuin koskaan.
En nähnyt sinua eilen, enkä aikaisemminkaan.
Silti mun sydän huokaa ja kaipaa.
Joskus toivon, että itkisin, söpösti kadun varrella istuisin - että sinä tai ihan kuka tahansa muu huomaisi, ottaisi, rakastaisi.
Mut mä istun unessa, vääristyneessä mielikuvassa, jossa seinät on huonosti piirretty ja ihmiset loppuunkäytetty.
Koiranpentuakaan ei voi jättää ilman omistajaa, on törkeää, että vain jotkut pääsee toisen käsivartta komistamaan.
Luoja, olet unohtanut taas, mutta ei se kai mua koskaan haittaa.
Selite:
mä oon vaan niin pohjattoman yksinäinen joskus.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
