Kävelen pitkin tienreunaa syksyn raikkaassa ilmassa.
Polvistun välillä poimien maasta pakkasen puremat,
värittämät vaahteran lehdet yhden kerrallaan.
Kyyneleeni valuvat silmistäni muistellessani sinua, veljeni.
Mielessäni toistan; maaksi sinä olet mennyt,
maaksi sinä olet tullut. Haistan syyslehtien huumaavan tuoksun.
Toivon, että olet saanut rauhan Jumalan kämmenellä.
Mieleni kapinoi ja mietin, miksi sinun piti kovia kokea täällä maan päällä,
tutkimattomat ovat Herran tiet.
Ihmismieli ei kaikkea ymmärrä.
Mikä on kaiken tarkoitus?
Se kai joskus selviää.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi




Kommentit
Et voi ystäväni arvata kuinka paljon runosi lohduttivat tänä iltana. Näistä kuvastuu ajaton rauha. Kiitos! Kyynelin.
Sivut