Ikävä

Kuka silittäis mun poskee iltaisin
kun yksin tyynyyn mä painan pään?
Kuka kertois mulle kuinka tärkeä oon
kun hänen vierellensä ainiaks jään?
Onko tässä mitään järkee maata vaan,
ootella aamuu uutta nousevaa
ja koettaa kuluttaa aikaa matelevaa,
kirjoittaa elämän sivulauseista lyriikkaa.

En mä tiedä, mut koitan tyhjentää päätäni,
koitan saada järjestykseen elämääni.
Sua mielestäin kun pois mä en saa,
enkä tiedä haluaisinkokaan.

Sä kuljet vieläkin vain mun mielessäni,
vaikka tovoisin sun olevan vieressäni,
kiskomassa peittoo päältäni,
tökkimässä kylkeäni,
häiritsemässä yöuntani,
eikä se minua tippaakaan haittaisi.

Mut kun aurinko laskee iltaisin,
yhä huomaan olevani sekaisin.
Yksin makaan vuoteellani,
silitän mun kaunista poskeani,
suljen silmäni ja haaveilen
sun kosketuksestasi unelmoiden.
On näin ihanampi nukahtaa
kuin aamuun asti valvoa vaan.