vivahteikas

Voisin kai sanoa itselleni:

”Näkisitpä ilmeesi!”

Tiedän,

kyllä sanomattakin, 

olevani näkemisen arvoinen.

Ilmeeni on juuri se,

jolla vangittuna voitettaisiin

Oscareita ja Pulitzereita.



Siitä kuvastuu

sitä hölmistyneisyyttä,

joka syntyy suuren toiveen

kasvaessa kompastuttavaksi

     — käden kiertoliike,

     kuparin kalahdus kupariin,

     käsi käy kuin kobra

     kuitenkin myrkyttä,

     kunnioittaen vanhaa:

     vesi vanhin voitehista —

sekä äimistystä

joka versoo 

toiveen kaatumisesta

     — odotetun voitelun saapumattomuus —

ja pettymystä,

joka poikii

edellisten yhtyessä..

     — Se ei ole enää kohina

     eikä vielä puhina.

     Se on lohina,

     pitkä ja loputon

     looossshhhh…

     Kuin talviripulisen 

     lehmän lannan

     valuminen lähes 

     täyteen kouruun.



Siitä seuraa 

kopran kobramainen

pakkoliikehdintä..

Yritys löytää se

”viisasten kivi”,

jolla olisi luonnetta

luoda niitä ilmeitä,

     — joilla ne 

     oikeasti suuret palkinnot

     ilman pystejä ja puheita

     päästään pokkaamaan —

jotka kertovat 

nautinnosta

ja rauhasta

kasvoilla,

keholla

ja sisällä

sydämessä

sekä mielessä.

… mutta niihin vastaa vain

joukko lampaita,

kastraatti kolleja

ja kynnettömiä narttuja

ja odotettu 

piiskan sivallus

vaihtuu

haaleaan ja kosteaan

lehmän nuolaisuun..



Itseään proona 

pitävälle saunojalle paikka

on todella tiukka…

Onhan se ihan sama

oletko liian hätäisenä

tai mattina lauteilla

ajoituksesi pyyhkiessä

joka tapauksessa

pois patinan

sekä arvokkuutesi

ja ainut hiki mikä nousee

on tuskan hikeä häpeästä

tai ehkä se syntyy

käden raivokkaasta liikkeestä.