Rakas

Kaunis ajatus meistä kahdesta,
yhdessä elämää kokemassa,
on nyt murtumassa.

Vuosien saatossa,
olemme toisemme oppineet tuntemaan,
ja huonoinakin hetkinä rakastamaan.

Unelmissani,
olet isä lapsieni.
Olet aviomies rinnallani,
rakastaja sängyssäni.

Yhteinen oli menetyksemme,
luulin että siitä selviämme,
mutta nyt vain syyttelemme,
toisiamme piikkittelemme.

Onko suru niin syvä,
ettei kestä edes suhde niin hyvä?

Olemme selvineet ajoista vaikeista,
minun sairaudesta,
tai sinun velkaongelmista.
Läheisten poismenosta,
sekä myrskyn aiheuttamista tuhoista.

Tämä syö meitä sisältä,
nakertaa kuin syöpä.

Vaikka saman tuskan jaamme,
pystymmekö enää jatkamaan matkaamme,
vai eri suuntiin käyvätkö tiemme?